Artikkelit: Kirjanpito

Sähköinen taloushallinto vastaan perinteinen taloushallinto – kumpi sopii sooloyrittäjälle?

Vaikka yrittäjäksi ryhtyminen tekee sinusta automaattisesti kirjanpitovelvollisen, itsellesi jää runsaasti valinnanvapautta päättää, millä tavalla hoidat taloushallintoosi kuuluvia rutiineja.

Palkanmaksu eri yritysmuodoissa – perusperiaatteet tutuiksi

Vaikka yrittäjyys olisi sinulle suoranainen intohimo, arvostat todennäköisesti myös sitä, että ahkeruutesi näkyy jossain vaiheessa euroina pankkitililläsi. Ei siis ihme, että palkanmaksuun ja varojen nostamiseen liittyvät käytännöt askarruttavat monia uusia yrittäjiä liiketoiminnan alkuvaiheessa.

Tähän artikkeliin olemme koonneet tiivistetyt perustiedot palkkojen maksamisesta eri yritysmuodoissa. Pääpaino on yksityisissä elinkeinonharjoittajissa ja osakeyhtiöissä, mutta myös muut yritysmuodot sekä kevytyrittäjyys on käyty lyhyesti läpi.

Yhdenkertainen kirjanpito - Tekisinkö itse?

Kaikki aina sanovat, ettei kirjanpitoa voi tehdä itse ja kauhistelevat kuinka joku hölmöyksissään tekee oman kirjanpitonsa. Ne kaikki ovat väärässä.

Miten sinä kirjanpitäjänä voisit osoittaa välittäväsi asiakkaastasi enemmän?

Teimme kyselytutkimuksen asiakkaillemme syys-lokakuun 2017 aikana liittyen kirjanpitoon ja taloushallintoon. Halusimme selvittää, löytyykö kirjanpitäjän ja yrittäjän välisestä suhteesta ryppyjä. Tutkimme ongelmakohtia kirjanpidon aineiston kokoamisessa ja sen välittämisessä kirjanpitäjälle. Tämän lisäksi selvitimme millaisia kysymyksiä osapuolilla on toisilleen. Pyrkimyksemme on helpottaa kirjanpitäjän ja yrittäjän välistä yhteistyötä – tähän haimme ajatuksia vastauksista. Vastauksia saimmekin yli 200.

Kirjanpito

Sinun tulisi valita itsellesi viisi liiketoiminnassasi päivittäin tai ainakin viikottain seurattavaa asiaa. Tiedät jo varmasti tässä vaiheessa, että jokaisella yrittäjällä on kirjanpitovelvollisuus ja vastuu yrityksensä kirjanpidon järjestämisestä. Jos et, niin opit sen juuri.

Taloushallinto

Raha on yritykselle kuin ilmaa, jota yrittäjä hengittää tai kasvun mahdollistavaa vettä, joka yrityksen tilille sataa kun myynti toimii. Myyntisaatavan vastapuoli on ostovelka eli se, mitä olet ostoistasi velkaa.

Aloittavan yrittäjän artikkelisarja osa 6: Taloushallinto

Aloittavien yrittäjien kokemuksia jakavassa artikkelisarjan viimeisessä teemassa tutustutaan taloushallinnon arkeen. Artikkelissä käydään läpi mitä yrittäjän taloushallintoon kuuluu. Tarkastellaan mitä yrittäjät pitää oman yrityksen taloudessa tärkeänä ja mistä taloushallinnon rutiinit koostuvat.

Taloushallinnon ammattilaisen neuvot aloittavalle yrittäjälle

Sixones on talousjohtamisen palveluita tarjoava yritys, joka auttaa yrityksiä talouden suunnittelussa, seuraamisessa ja ennustamisessa. Sixonesin toimitusjohtajan Sampo Salmi kertoo mietteitään rahoituskelpoisuudesta ja talousjohtamisesta.