Kasvuhakkerointi: Sivuston optimointi katseentunnistuksen avulla

Sivustoja työssään kehittäville ja aktiivisille markkinointihenkisille yrittäjille on muodostunut rutiiniksi sivuston mittaaminen analytiikalla. Osa tekee hiiren liikkeitä ja klikkauksia seuraavaa lämpökarttaa. Testaapa osa myös a/b-testeillä kehitysideoidensa vaikutuksen määrää. Niin mekin teemme. Parannamme jatkuvasti sivustollavierailukokemusta, jotta kävijä löytää etsimänsä nopeammin ja tottakai tehostamme samalla myös sivuston tuloksellisuutta. Analytiikalla ja hiiren liikettä seuraamalla pyritään tietenkin aavistamaan mitä sivustolla seikkaileva ajattelee. Suorempi pääsy ajatuksiin on seurata silmän liikettä. Katseentunnistuksen teknologia on tullut viimeaikoina sen verran edullisemmaksi, että se on tavoitettavissa laboratorio-olosuhteiden ulkopuolellekin. Niinpä tilaisuuden esittäytyessä, päätimme itsekin kokeilla. Mutta ennenkuin kerron mitä tuloksia saimme ja mitä johtopäätöksiä niistä teimme, kerron lyhyen tarinan.

Oli maaliskuinen torstai ja minut oli kutsuttu puhumaan HUB13 järjestämään tapahtumaan kasvuhakkeroinnista. Vielä pari vuotta sitten en ollut edes tiennyt, olevani sellainen. Kasvuhakkeri siis. Harva tiesi. Viimeisen vuoden aikana kuitenkin on käynyt ilmi, että olemme kasvuhakkeroineet jo useamman vuoden ajan. Itse kutsuimme sitä ensin myyväksi markkinoinniksi, sittemmin inbound-markkinoinniksi. Mutta toki kasvuhakkerointi kuullostaa trendikkäältä. Ennen omaa puheenvuoroani tilaisuudessa annettiin vasta pichauskilpailun voittaneelle yritykselle mahdollisuus esittäytyä yleisölle. Kyseessä oli Viomba. Liikeideana oli tuotteistaa katseentunnistustutkimus palveluksi hyödyntämällä uutta katseentunnistusteknologiaa ja joukkoistamalla testaajat maksamalla heille tehtyjen testien mukaan. Oman puheenvuoroni jälkeen Viomban yksi perustajista Shahram, tuli esittäytymään. Hän oli vaikuttunut esittämistäni toimenpiteistämme ja näki meissä hyvää potentiaalia kiinnostua myös uuden kokeilemiseen. Toki. Tapaaminen sovittiinkin heti ja testit aloitettiin jo muutaman viikon sisällä. Tavoitteistamme ja tuloksista seuraavaksi, mutta yritän sitä ennen antaa maallikon käsitykseni siitä, mitä katseentunnistus oikeastaan on.

katsetutkimus

Katseentunnistuksessa näytön ylä tai alapuolelle sijoitetaan hieman Microsoft Kinectiä muistuttava laite, jossa stereokamerat ja infrapunasensorit seuraavat pupillien suuntaa ja liikettä. Katseentunnistus eroaa hiiren liikkeen seuraamisessa siinä, että silmän liikettä ei voi ohjata täysin tahdonalaisesti, vaan silmät liikkuvat automaattisesti kerätäkseen aivoille dataa käsiteltäväksi. Katseen viipyminen yhdessä kohdassa toki vaatii jo päätöstä ja keskittymistä. Silmää voi siis huijata helpostikin. Vaikkapa sijoittamalla punaisen liikkuvan laatikon näytölle, kohdistuu katse siihen automaattisesti aina ensin. Halusitpa tai et. Aivoihin on evoluutiossa kovakoodattu paljon automaattisia varotoimenpiteitä joita hyödyntää. Tai väärinkäyttää.

Oma tavoitteemme sivuston tiettyjen sivujen katseentunnistuksessa oli selvittää pitävätkö omat ajatuksemme sivujen toimivuudesta paikkansa ja mikäli eivät, mihin huomio sen sijaan kiinnittyy. Toiveena oli siis paitsi taputtaa itseämme selkään ja paukuttaa henkseleitä, myös saada tutkimukseen perustuvia ideoita mikä voisi toimia paremmin. Päätimme testata etusivun (yllätys, yllätys) sekä kaksi eniten liikennettä saavaa laskeutumissivua: ”Miksi Arkhimedes on ilmainen” ja ”Ilmainen Excel-laskupohja”. Testasimme myös käyttöönottosivun. Lisäksi testasimme Arkhimedes Onlinen sisältä kaksi näkymää: Päänäkymän sekä laskunluontinäkymän.

Laskeutumissivut

Etusivu
viomba - etusivu

Etusivullamme katse näyttäisi kiinnittyvän logoon ja esittelypainikkeeseen positiivisena yllätyksenä erityisesti pääkuvan tabletissa olevien ikoneiden teksteihin. Sivun sisältö on myös kiinnostanut riemastuttavan paljon ja etenkin listat ja painikkeet kiinnittävät huomion.

 

Miksi Arkhimedes on ilmainen laskutusohjelma?
viomba - miksi ilmainen

Yksi eniten liikennettä saavista laskeutumissivuista on myös suunnannut huomion melko oikein. Keskellä ylhäällä olevaa sisältöä on katsottu paljon ja muutenkin lyhyeksi jätetyt tekstit on jaksettu katsoa riittävän tarkkaan. Testaajien kommenttina oli erityisesti, että videot olisivat kiinnostaneet (testissä ei ollut mahdollisuus niitä katsoa).

 

Ilmainen Excel-laskupohja
viomba - excel

Laskeutumissivussa, johon löytää todennäköisesti etsittyään Googlesta ilmaista Excel-laskupohjaa mielenkiintoisin huomio oli se, kuinka paljon suhteessa varsinaiseen etsittyyn asiaan jäätiin lukemaan muuta sisältöä laskutusohjelmaan liittyen. Jälleen ilmeistä oli, että listassa oleva sisältö ohjaa katseen keskittymään olennaiseen tekstiin.

 

Käyttöönottosivu
viomba - ota käyttöön

Käyttöönottosivussa teimme kenties suurimman oivalluksen. Jos ihmisellä on käytössään Windows ja käyttöönottosivulla sanotaan Windows, kiinnittyy huomio siihen automaattisesti. Online-palveluhan toimii kaikilla käyttöjärjestelmillä, joten asialla ei tulisi olla sen suurempaa merkitystä. Testaamme seuraavaksi Online-lomakkeen yhteyteen merkintöjä eri käyttöympäristöistä, joilla Online toimii.

 

Palvelun sisältä

Online-aloitusnäkymä
viomba - dashboard

Online laskunluontinäkymä
viomba - lasku

Molemmissa ohjelman sisällä tehdyistä katseentunnistustesteistä ilmeiseksi kävi, että koska testattava näkymä ei ollut interaktiivinen, ei yhden näkymän testaaminen anna tässä tapauksessa oikeaa kuvaa huomion kiinnittymisestä. Aloitusnäkymässä tosin huomasimme, että ensimmäisellä kirjautumiskerralla näytettävä tervetuloviesti näytetään niin suurella, että se kiinnittää aluksi kaiken huomion. Tätä vielä testaamme näyttää aluksi pienemmällä.

 

Pääasiallinen kotiinvieminen tästä artikkelista ja meille koko katseentunnistuksesta: Arvokasta tietoa, joka ei (tietenkään) yksinään palvele mitään tarkoitusta. Johtopäätökset pelkästään tuloksista ovat korkeintaan suuntaa-antavia. Mutta: Yhdistettynä analytiikkaan (Google Analytics) sekä klikki- sekä scrollausseurantaan se antaa kävijän ajatusten selvittämiseen täysin uuden kerroksen.

 

Ota käyttöön ilmainen laskutusohjelma

Arkhimedes-laskutusohjelma

Hallitse myyntejäsi ja asiakkuuksiasi ilmaisella Isolta Arkhimedes-laskutusohjelmalla. Maksa vasta laskumääräsi kasvaessa.

Ota heti käyttöön tai Lue lisää