Yrittäjätarina: Löysin kutsumukseni postinjakoreitillä

Mari ja Siru

Jo usean vuoden ajan meillä Isoltalaisilla on ollut ilo seurata Marin hyväntuulista yrittäjyyttä. Oikeastaan ihan sieltä alusta saakka. Nyt esittäytyy oiva mahdollisuus myös teille muille tutustua Mariin ja Marin Hyvinvointilaan.

Moikka Mari! Moikka myös Siru-koira! Kertoisitko Mari alkuun muutamia yksityiskohtia, jotka auttavat tutustumaan sinuun?

Olen Mari Tanninen. Perheeseen kuuluu mies 3 poikaa ja 2 koiraa. Opiskelu ei oikein koskaan ole kiinnostanut enkä edes lue kirjoja hitaan lukutaidon ja lukihäiriön vuoksi. Pieni ADHD myös vaikeuttaa paikallaan pysymistä. Peruskoulusta pääsin läpi säälistä. Jatkan opiskeluita omaan tahtiini. Nyt luen englantia työväenopistolla. Tykkään kahvakuulailla ja ohjaan sitä, sähly on myös kivaa ja karaokea on kiva laulaa ystävien kanssa. Olen iloinen, nauravainen ja hieman hupsu.

Millaisissa työtehtävissä olet toiminut ennen nykyisen yrityksesi perustamista?

Aloitin työnteon heti kun pystyin jakamaan ilmaisjakelulehtiä. Olin hernepelloilla noukkimassa, myin ovelta ovelle ja olin myös Nokian Salon yksiköllä töissä silloin kun se vielä oli siellä. Tulipa tehtyä vuosi myös Hesburgerissa. Sieltä 12 vuotta postissa ja nyt kesällä tulee 5 vuotta yrittäjänä.

Miksi sinusta tuli juuri oman alasi yrittäjä?

Olen oikeastaan aina tykännyt auttaa, olla hyvä jossain, suunnitella ja toteuttaa itseäni. Postilenkillä oli aikaa miettiä mitä mä tekisin isona. Olen oikeastaan aina ollut hyvä tekemään, mutta en niin hyvä lukemaan. Vahingossa näin jossain hierontakoulun mainoksen ja päätin koittaa pääsenkö kouluun. Tykkäsin aina hieroa ihmisiä jo ennen koulua ja sekin motivoi hakemaan. Pääsin kouluuun ja opiskelu oli kerrankin mielenkiintoista. Minua kiinnosti miksi joku hieroja on hyvä ja joku toinen huono. Toki kaikki ei tykkää voimakkaasta hieronnasta, mutta minä tykkään ja jotenkin tuli tunne, että tahdoin olla hyvä. Minua alkoi kiinnostaa lukeminen ja lisää lukeminen ja sitten valmistuttuani hierojaksi luin vielä lisää. Luin itselleni tutkinnon ja se oikeuttaa minut nyt Valviran rekisteriin ja olen koulutettu hieroja, joka on suojattu nimike. Nyt on tullut opiskeltua vielä lisää hierontaan liittyvää ja edelleen tekee mieli kouluttautua lisää. Minulla oli tavoite olla hyvä hieroja. Positiiviset palautteet puhuu kyllä jo sen puolesta ja olen siitä kovin tyytyväinen.

Koulutettuna hierojana olettanen, että yrityksesi palveluihin kuuluu hieronta. Kertoisitko hieman tarkemmin mitä yrityksesi tekee ja keitä ovat sen asiakkaat?

mari-hyvinvointila Olen pääasiassa hieroja, mutta teen myös geelikynsiä ja toimin personal trainerina. Nyt on niin paljon hierontaa, että ohjaan personal trainer asiakkaat yhteistyökumppanille.

Hieronta on mun juttu. Olkapäävaivoja, tennis ja kolfarinkyynerpäitä, ahtaita rannekanavia, migreeniä ja lähes kaikkea jota kireät jumissaolevat lihakset aiheuttaa. Yleensä kysyn asiakkaalta, että onko jossain kipuja, koska moni luulee, että niihin ei saa apua. Tulevat vain selkähierontaan. Nyt ohjaan asiakkaita myös tutuille hierojille ja tiloissani toimii myös toinen hieroja.

On hienoa tutustua ihmisiin, jotka tykkää siitä mitä he tekevät työkseen. Osaatko yksilöidä mikä sinun työssä on, joka saa sinut iloiseksi?

Kaikkein onnellisin oon, kun asiakas saa pitkäaikaiseen vaivaan parannuksen ja varsinkin jos hän on jo menettänyt toivonsa, mutta viimeisenä oljenkortena tulee minulle. Se on paras palkinto, kun asiakas on tyytyväinen. Positiivinen palaute lämmittää myös mieltä."

Onko työssäsi asioita joka sitten taas latistaa työn iloa?

Usein peruvat asiakkaat aiheuttaa välillä harmaita hiuksia. Mulla on ajat täynnä parisen viikkoa eteenpäin niin tuntuu, ettei se ole reilua muille asiakkaille. Enempää en oikein ehdi enää ottaa vastaan. Olen hoksannut antaa heille nykyään päivän ekan tai vikan vuoron. Jos tulee peruutus niin se ei haittaa niin paljon omaa työrytmiä.

Kuvasit myös mainion videon, jossa kerrot tässäkin haastattelussa läpikäytyjä asioita:

Miten Isolta on voinut olla apunasi yrittäjyydessä?

Kuulin laskutusohjelmasta ystävältä, joka kehui Isoltaa. Aluksi oli kiva, että se oli ilmainen laskutusohjelma, mutta pian otin maksullisen version. Vaikka elämme pankkikortti aikaa, en kuitenkaan tahdo maksaa provikkaa pankkikorttilaitteista. Tykkään tehdä laskun. Etenkin ne, jotka saavat sen kirjanpitoon ovat tykänneet käytännöstäni.

Kiitos Mari mahdollisuudesta tutustua sinuun tarkemmin yrittäjänä ja päästä haastattelemaan. Uskon, että monelle tämän artikkelin lukijalle on iloa ja hyötyä kuulla ajatuksiasi alasi yrittäjänä.

Varaa aikaa hierontaan Marin Hyvinvointila kotisivulta tai Facebookissa.

Ota käyttöön ilmainen laskutusohjelma

Arkhimedes-laskutusohjelma

Hallitse myyntejäsi ja asiakkuuksiasi ilmaisella Isolta Arkhimedes-laskutusohjelmalla. Maksa vasta laskumääräsi kasvaessa.

Ota heti käyttöön tai Lue lisää