Yrittäjätarina: MyAgent etäasistenttipalvelun perustajat

Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Päätimme lähteä selvittämään, minkälaisia yrittäjätarinoita näihin vuosiin mahtuu. Erityisesti meitä kiinnostavat kysymykset: Mistä kaikki alkoi? Mitkä olivat sattumat, toiveet ja halut, jotka ajoivat yrittäjäksi? Tällä tavalla ehkä löydämme jotain, mikä on ajassa kestävää – mikä oli kantava voima 100 vuotta sitten, ja mikä voi vielä kestää seuraavatkin 100 vuotta.

Me Isoltalla haluamme pitää avointa keskusteluyhteyttä meidän asiakkaidemme, mutta myös muiden yrittäjien kanssa. Kun viestimme, emme ainoastaan markkinoi: haluamme, että viesti on viesti ihmiseltä ihmiselle. Tämä antaa tilaa kohtaamiselle. Oli onnekas sattuma saada tutustua MyAgentin perustajaan Jarkko Aaltoseen Yritystä Stadiin tapahtumassa toukokuussa 2016. Jarkolla ja yhtiökumppanilla Arvi Vainionkulmalla on vahva visio siitä, mitä he haluavat olla tulevaisuudessa. He myös jakavat Isoltan kanssa saman arvomaailman - asiakaslähtöisyys, luotettavuus ja jatkuva katse kohti tulevaisuutta yrittäjien asialla. Arvi kävi toimistollamme kertomassa heidän tarinan, joka jatkaa yrittäjätarinoiden artikkelisarjaamme.

Yrittäjiksi ilman yritysideaa

Vuonna 2014 kaksi uteliasta opiskelijaa Aalto-yliopistolla päättivät, että he haluavat yrittäjiksi. Aloitus oli vähän erilainen, sillä Jarkko Aaltosella ja Arvi Vainionkulmalla ei ollut sen suurempaa ajatusta siitä mitä he lähtisivät myymään. Ainoastaan palava halu aloittaa jotain ihan alusta. Ideoita oli laidasta laitaan. Startup-hypessä ja Amerikasta lähtöisin olevista alustapalveluista inspiroituneena he olivat vahvasti sitä mieltä, että Suomeenkin tulisi perustaa uusi alustapalvelu. Nettialusta, jossa kotitalouspalveluita kuten kodinhoitoa, puutarhanhoitoa, pienrakennustöitä ja muita kotitaloustyötä tarjoavat ja tarvitsevat voisi kohdata toisensa. Haaveissa oli luoda Suomen mullistava kotitaloustöiden AirBnB tai Uber. Pian intohimoiset nuoret kuitenkin totesivat suomalaisen realistisesti ja järkevästi, etteivät heidän senhetkiset teknologiset taidot riittäneet tähän edes alkuunkaan. Se oli hyvä päätös, sillä se avasi silmät sille mille Suomessa oikeasti olisi tarve.

Yliopistolla he olivat jo aikaisemmin havahtuneet siihen, miten kovatasoista osaamista Aalto yliopiston - ja muidenkin korkeakoulujen - opiskelijoilla on. Osaamista, jota ei hyödynnetä läheskään niin paljon kuin siinä on potentiaalia. Samalla Jarkko ja Arvi olivat omien suhteiden ja yrittäjäverkostojen kautta kautta kiinnittäneet huomiota siihen, että on paljon yrittäjiä ja asiantuntijoita niin isoissa, kuin pienissäkin yrityksissä, jotka käyttävät yllättävän ison osan ajastaan rutiininomaisiin tai ‘kevyemmän’ osaamistason hommiin, joka ovat aina pois varsinaisesta, kovan tason asiantuntijatyöstä.

“Halusimme yhdistää nämä kaksi havaittua asiaa, ja rakentaa yrityksemme tämän tunnistetun ongelman ympärille”

Ja näin syntyi MyAgent etäassistenttipalvelu.

Ensimmäinen opetus: Asiakkaalle tuottaman arvon määrittää asiakas - ei yrittäjä

Arvi ja Jarkko ovat alusta alkaen kuunnelleet korvat höröllä, mitä yrittäjät ja asiantuntijat oikeasti arvostavat. Aluksi he muotoilivat markkinoinnin ydinviestinsä, niin että etäassistenttipalvelu lisää yrittäjän tai asiantuntijan vapaa-aikaa. Ensimmäisten asiakkaiden kanssa he tulivat kuitenkin siihen tulokseen, ettei näin käy. Keskittyminen olennaiseen ja työn tehostaminen sen sijaan oli paljon tehokkaampi tapa viestiä palvelusta. MyAgentin koko visio ja arvolupaus meni siis jossain vaiheessa uusiksi tämän “hienosäädön” myötä.

Kun kysyin Arvilta mikä on ollut tärkein opetus matkan varrella hän vastasi kuin kaupan hyllyltä: Asiakaskeskeisyys - se, että asiakkaita kuunnellaan aina palvelun muotoilusta, markkinointiviestinnän suunniteluun. Loppupeleissä asiakkaat aina määrittävät sen arvon, jonka palvelullasi heille tuotat. Siksi kannattaa ottaa asiakkaat mukaan kehitykseen jo heti alussa, Arvi summaa.

Parasta yrittäjyydessä

on ehdottomasti positiivinen asiakaspalaute ja motivoitunut henkilökunta. “Se voiton tunne, kun asiakas muuttaa pysyvästi toimintatapojansa meidän luoman ajatuksen mukaan ja olemme aidosti pystyneet lunastamaan lupauksemme asiakkaalla assistentin työpanoksella - sitä ei pysty sanoin kuvailemaan.” Tästä keskustellessa Arvin aito ja vilpitön hymy kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Inspiraation lähteenä tulevaisuus

Jarkolla ja Arvilla on katse pitkällä tulevaisuudessa. Kasvutavoitteet ja uusi, alkutekijöissään oleva ala toimii vahvana inspiraation lähteenä. Digatalisoitumisen myötä koko toimintaympäristö on tällä hetkellä murroksessa ja alalla on lukematon määrä potentiaalia. Toinen vahva inspiraation lähde on MyAgentin omat työntekijät, jotka kokevat työnsä merkitykselliseksi ja ainutlaatuiseksi mahdollisuudeksi seurata vaikuttavien yritysten ja asiantuntijoiden työtä ja olla osa sitä.

MyAgentin tulevaisuuden suunnitelmissa on olla mukana luomassa ja kasvattaa tätä uutta alaa Suomessa ja hyödyntää digitalisaation tuoma potentiaali. Digitalisaatio tuo jatkuvasti uusia työkaluja etäassistentin työhön, etäassistenittien koordinoimiseen ja osaamisen löytämiseen. Kunnianhimoisena tavoitteena Jarkolla ja Arvilla on tietenkin kasvattaa MyAgentistä markkinajohtaja ja alan luotettavin toimija. Myös kansainvälisesti.

Lopuksi Arvin ja Jarkon terveiset aloittaville yrittäjille ja yrityksen perustamista hautoville

"Rakasta asiakastasi, älä pelkästään tuotettasi tai palveluasi. Usko omaan ideaan, mutta kuuntele asiakkaita. Ei kannata käyttää liikaa aikaa alussa täydellisen tuotteen tai palvelun muotoiluun - riittää että on hyvä idea, jonka toimivuutta lähtee testaamaan ensimmäisten potentiaalisten asiakkaiden kanssa. Selvitä siis ensin mikä on oikeasti se tarve ja kysyntä, johon tarjoat ratkaisua. Hio vasta sitten tuote tai palvelu lopulliseen myyntikuntoon. Näin varmistat, että oikeasti tarjoat lisäarvoa asiakkaille, ja viestit tuotteesi tai palvelusi oikealla tavalla.

Niin hyvin, että ostaisit sen itse. Niin kuin me: ulkoistamme etäasistenteille sen, mikä vie meiltä aikaa pois MyAgentin kehittämisestä."

Jarkko ja Arvi tarjoavat kaikille Isolta-laskutusohjelmaa käyttäville yrityksille kumppanuustarjouksen:

  • Maksuton kartoitus ulkoistettavista tarpeista
  • Palvelua aloittaessa maksuton 4 tunnin kokeilujakso assistentin kanssa ilman sitoumusta
  • Ensimmäinen tilauskuukausi -15% alennettuun hintaan (etu väh. 72e) Ota yhteyttä osoitteessa http://www.myagent.fi/ tai jarkko.aaltonen@myagent.fi / 050 567 5327.

MyAgent tarjoaa yrityksille palvelua jonka avulla yrittäjät ja asiantuntijat voivat merkittävästi parantaa oman työnsä tuottavuutta etäassistentin avulla. MyAgentin assistentit on tarkasti valittuja ja korkeakoulutettuja tai korkeakoulusta valmistumassa olevia osaajia ja palvelu toimii kuukauden määräaikaisella sopimuksella.