Yrittäjätarina: Keravan kasvatti päätyi vesialan yrittäjäksi sattumien kautta

Pirkanmaan Vedenkäsittely Oy:n Hannu Haanpäällä tulee pian täyteen yhdeksän vuotta yrittäjänä. Vuodet oman yrityksen parissa ovat kehittäneet muun muassa paineidensietokykyä, ajankäytön hallintaa sekä fokuksen pitämistä oikeissa asioissa.

Kerro alkuun hieman itsestäsi. Kuka olet, missä päin Suomea vaikutat ja millainen on työtaustasi ennen yrityksen perustamista?

Olen 38-vuotias Keravan kasvatti ja tällä hetkellä asun vaimoni Lauran kanssa Tampereen Pispalassa. Valmistuin tuotantotalouden insinööriksi vuonna 2006 Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta ja tämän jälkeen olin kesän töissä Italiassa Kone Oy:llä. Italiasta päädyin Tampereelle ja Etteplan Oy:n palvelukseen tekemään teknisiä käyttö- ja huolto-ohjekirjoja. Vaikea yleinen taloudellinen tilanne vuosina 2008-2009 ajoi minut hakemaan muita haasteita, kun jouduin lomautetuksi Etteplanilta.

Miksi sinusta tuli juuri oman alasi yrittäjä?

Päädyin vesialalle sattumien summana. Lomautus edelliseltä työpaikalta ja uusien haasteiden löytäminen antoivat minulle mahdollisuuden yrityksen perustamiseen, ja nyt olen ollut tällä tiellä reilut kahdeksan vuotta. Yrittäjyyteni ohella olen opiskellut toisenkin tutkinnon ja valmistuin LVI-insinööriksi joulukuussa 2017. Ala on erittäin kiehtova ja tulevaisuudessa vieläkin tärkeämmässä roolissa ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Halu auttaa muita antaa motivaatiota tehdä juuri näitä hommia ja yrittää kehittää itseään joka viikko.

Yrityksesi toimiala ei välttämättä ole maallikolle täysin tuttu juttu. Avaa hieman tarkemmin, mitä yrityksesi tekee, keitä ovat sen asiakkaat ja millaisia ongelmia pääsette ratkomaan?

Meidän osaamista ovat kiinteistöjen taloteknisten järjestelmien vedenkäsittelyratkaisut. Lähes jokainen kiinteistönomistaja – oli kyseessä sitten omakotitalo, mökki, taloyhtiö, koulu, päiväkoti, toimitilat, teollisuus jne. – on meidän potentiaalinen asiakas. Pyrimme pitämään kiinteistön käyttövesi-, lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmissä kiertävän veden puhtaana ja tällä tavalla pidentämään järjestelmän käyttöikää.

Kiinteistön käyttöveteen meillä on valikoimassa Honeywell-yhdistelmäsuodatin, jolla suojellaan kiinteistön talousvesiverkostoa ongelmilta. Suodattamaton vesi voi tuhota kiinteistön koko käyttövesijärjestelmän eli putkiston, kodinkoneet, venttiilit ja muut vesikalusteet. Aina kun vedentoimittajan verkostossa sattuu putkirikko, tästä irtoava sakka päätyy kiinteistön käyttövesijärjestelmän laitteisiin ja putkistoon heikentäen niiden toimintaa ja käyttöikää. Moni asiakkaamme on säästänyt vedenkulutuksessa, ja myös wc-pyttyjen vuodot ja hanojen vaihdot ovat vähentyneet merkittävästi.

Lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiä suojelemme korroosiolta Elector-vedenkäsittelylaitteella, joka mahdollistaa verkostoissa puhtaana kiertävän veden ja paremman lämmönsiirron tai paremman jäähdytyksen. Asiakkaamme ovat päässeet eroon epätasaisesti jakaantuvan lämmityksen ongelmista sekä pystyneet säästämään merkittävästi lämmityskustannuksissa. Myös patteriventtiilien vaihtovälit ovat kasvaneet huomattavasti ja tukkeutuneita venttiileitä ei ole enää kiinteistöissä ollut.

Kolmas tärkeä vedenkäsittelyn osa-alue on oman kaivon taloudet, joiden vedenlaatua kauttamme pystyy analysoimaan. Vesianalyysin perusteella huonolaatuisesta kiinteistön vedestä voidaan tehdä vedensuodattimien avulla juomakelpoista.

Mistä asioista pidät työssäsi eniten?

Olen itse vastuussa tekemisistäni sekä pystyn itse määrittelemään aikatauluni. Tärkeää on myös oppia virheistä ja huomata, miten tietyillä toimilla saa liiketoimintaa eteenpäin. Haasteet ja paineet ovat myös sellaisia asioita, joiden kanssa pitää kuukausittain pystyä tulemaan toimeen ja oppia elämään niiden kanssa. Aluksi se oli erittäin vaikeaa, mutta kokemuksen kautta olen oppinut käsittelemään varsinkin paineita positiivisemmin, enkä ole lannistumassa jokaisesta vastoinkäymisestä.

Oletko jo onnistunut yritystoiminnassasi ratkaisemaan joitakin sellaisia haasteita, joita toivoisit muiden osaavan välttää?

Yrittäjän työ on pitkäjänteistä ja vaatii kärsivällisyyttä. Ajankäyttö on yksi merkittävimmistä asioista, joka pitäisi olla alusta asti hyvin hallussa. Pitäisi pystyä rakentamaan viikoittainen aikataulu aina jo edellisellä viikolla, jotta tekeminen on järjestelmällistä. Toinen asia on selvittää itselle oikeat eli potentiaalisimmat asiakasryhmät ja panostaa suurin osa ajasta heidän kontaktoimiseen. Korostaisin myös pitämään fokuksen niissä asioissa, joista saa asiakkaalta korvauksen. Kärjistetysti sanottuna yrittäjä ei voi tehdä mitään ilmaiseksi.

Yrittäjän arki on tunnetusti kiireistä. Millaisia asioita ehdit tehdä töiden ulkopuolella?

Tasapainoa työhön haen musiikkiharrastusten sekä urheilun, kuten koripallon, jääkiekon ja pyöräilyn parista. Lisäksi olen mukana Nuorkauppakamaritoiminnassa, josta olen löytänyt paljon uusia ystäviä ja hyviä verkostoitumismahdollisuuksia myös työni puolesta.

Kerro loppuun vielä lyhyesti, miten Isolta on voinut olla apunasi yrittäjyydessä?

Sähköinen laskutusjärjestelmä on helpottanut huomattavasti elämääni. Olen säästänyt paljon aikaa, kun pystyn helposti tekemään järjestelmään valmiita tuotteita ja asiakkuuksia.

Pirkanmaan Vedenkäsittely Oy:n palveluihin voit tutustua tarkemmin yrityksen verkkosivuilla

www.pirkanmaanvedenkasittely.fi

Vesiasioista voi kysyä lisää Hannulta ja ajankohtaista tietoa saa seuraamalla heitä somessa:

Hannu Haanpää, p. 044 367 6623, hannu@pirkanmaanvedenkasittely.fi

Facebook: https://www.facebook.com/PirkanmaanVedenkasittely/

Instagram @pvedenkasittely

Twitter @PVedenkasittely