Paras työharjoittelupaikka keskittyy oppimiseen

"Opiskelijalle hyvä työkokemus on erittäin tärkeä osa oppimisprosessia."

Viiden kuukauden työharjoittelu Isolta Oy:ssa on nyt taputeltu. Kokemusta karttui paljon ja itsevarmuus työelämän suhteen kasvoi.

Olen Emmi, 23-vuotias IT-tradenomiopiskelija Helsingistä. Keväällä 2018 opintoni olivat siinä vaiheessa, että oli aika ottaa uusi harppaus ja etsiä tulevalle syksylle työharjoittelupaikka. Kuumeisen internetin selaamisen myötä Isoltan verkkosivut avautuivat läppärini ruudulle. “Vaikuttaa kiinnostavalta”, tuumin päässäni. Ja eikun hakemusta rustaamaan.

Työhaastattelun jälkeen ei mennyt kauaa, kun olinkin jo esittäytymässä uusille työkaverilleni ja tutustumassa yritykseen paremmin. Ennakko-odotuksia minulla ei ollut, sillä tiesin töiden teon olevan ihmisen parasta aikaa. Okei myönnettäköön, hetken aikaa päässä pyöri pieniä kauhukuvia pitkistä työpäivistä ja tylsistä tehtävistä.

Onnekseni yllätyin kuitenkin jo ensimmäisen viikon aikana positiivisesti. Aika meni kuin siivillä, sillä ympäristö ja tehtävät olivat mielekkäitä. Omaksi tavoitteeksi otin oppia yrityksen käyttämät ohjelmistot ja ymmärtää millainen data on yrityksen kannalta tärkeää.

Olin osa markkinointitiimiä jossa pääsin pyörittelemään lukuja ja kaavioita sekä ohessa suoritin JavaScript-kurssia. Harjoittelun loppupuolella pääsin käyttämään kurssilla kehittyneitä taitoja ja tein sivustolle alv-laskurin. Myös uudet ohjelmistot tulivat tutuiksi.

Ujona ihmisenä alkupuoli uudessa paikassa oli luonnollisesti jännittävää aikaa, mutta lopulta huomasin kuinka mukava ja rento ympäristö minulla oli työskennellä. Työajan ulkopuolella kävimme esimerkiksi seinäkiipeilemässä ja Crossfitissä hyvällä meiningillä.

Työskennellessäni Isoltalla opin, että työelämä voi oikeasti olla mukavaa. Pääsin myös näkemään konkreettisesti omaa alaani ja mitä tulevaisuus

mahdollisesti voi tuoda tullessaan. Harjoittelijan näkökulmasta oli mukavaa tuntea olevansa samalla viivalla kuin muut työntekijät.

Parhain onnistuminen harjoittelun suhteen oli kuitenkin huomata harppaus omassa kehittymisessä. Yhtäkkinen rohkeus ja into tarttua uusiin asioihin ennakkoluulottomasti. Myös tiedonhankinnasta tuli koko ajan kiinnostavampaa ja Googlesta hyvä ystävä.

Olen iloinen, että minulla oli mahdollisuus tehdä paljon itsenäisiä päätöksiä. Opittavaa löytyy vielä paljon, mutta työharjoittelu loi mahtavan pohjan tulevaisuutta ajatellen.

Suurempia pettymyksiä harjoittelun aikana ei syntynyt, mutta vastuu toi tietysti omat paineensa. Oli vaikeaa myöntää itselleen, jos jotain ei osannut tehdä. Joskus myös tyhjä kahvipannu keittiössä saattoi aiheuttaa pientä järkytystä.

Muille suosittelen lähtemään työharjoitteluun avoimin mielin, mutta tietoisena omista kiinnostuksen kohteista. Täytyy pitää mielessä mitä haluaa harjoittelusta jäävän käteen ja milloin kokee harjoittelun olevan onnistunut. Suuria paineita ei kannata ottaa turhaan, sillä harjoittelija ei ole vielä ammattilainen. Hyvä ja reipas asenne vie pitkälle.

Harjoittelun jälkeinen elämä jatkuu taas tuttuun tapaan opintojen ja harrastusten parissa. Tulevaisuutta odotan optimistisesti ja haluan kehittää itseäni oppimalla uutta sekä löytää oman väyläni. Onnistunutta viiden kuukauden taivalta on myös mukavaa lähteä juhlistamaan lomamatkan merkeissä.